Mar 22, 2007

Kanaa tomaattikastikkeessa

Enpä usein ole törmännyt helpompaan ja/tai kevyempään ruokaan kuin tämä. Mainio yhdistelmä, aikaisemmin en oikeastaan ole kanaa ja tomaatteja yhdistänytkään. Idean sain Jamie´s Italy-kirjasta (kuinkas muutenkaan..!), kun etsiskelin kalareseptejä. Ko. kirjassa kastike on siis tehty kalasta, mutta ajattelin soveltaa sitä tähän keittiömme siivekkääseen jäseneen, kun sellaista kaapista löytyi. Suosittelen kiireiselle ja kevyestä pitävälle arkikokkaajalle ;)

450 gr kananfilesuikaleita (maustamaton)
500 gr tomaattimurskaa
melkein saman verran vettä
1 iso sipuli
3-4 kynttä valkosipulia
suolaa
pippuria
1 rkl kanafondia
tuoretta persiljaa reilu kourallinen (muutkin yrtit käy mainiosti, esim. timjami tai oregano sopisi tähän)

Paista kanat korkeassa kasarissa/wokissa ja mausta suolalla ja pippurilla. Heitä mukaan sipulit, paista hetki ja lisää nesteet sekä kanafondi. Anna hautua sen aikaa (n. 15-20 min.) kun valmistelet lisäkkeet. Lopuksi sekoita mukaan tuoreet yrtit.

Lisäkkeeksi tein couscousia ja ihan vihersalaattia. Couscousin teossa tärkein on se, että vettä ja ryynejä on saman verran. Kiehauta vesi (missä on n. 1 tl öljyä ja vähän suolaa), ota pois liedeltä ja kaada couscousryynit sekaan. Anna hautua viitisen minuuuttia, laita joukkoon nokare voita, suoolaa, pippuria, hienoksi hakattua sipulia ja nosta takaisin liedelle. Sekoittele couscousia hetkinen, että jyvät erottuvat eikä lopputulokseksi tule puuroa. Lopussa voit vielä maustaa haluamallasi tavalla, itse laitoin vielä sitruunanmehua, vähän tomaattilientä kastikkeesta ja tuoretta persiljaa.

Kunnon kulinaristihan lorauttaisi kastikkeen mukaan hieman punaviiniä tuomaan täyteläisyyttä, mutta sitä voi kokeilla sitten viikonloppuna =). Ja jokin tuorejuusto sopisi kanssa mainiosti tuohon, jos haluaa ideaa vielä kehitellä. Alunperin ohje on siis kalalle, ja toimisi varmasti hyvin, koska kastikkeen maut eivät pääse peittämään kalan omaa makua. Kanasta tehdessä kannattaa maustaa hyvin, jotta jotain iloakin olisi.

1 comment:

Anonymous said...

Ihan kiva ohje!!1

SÖimme tosi hyvit!