Feb 27, 2007

Mitä kaapista löytyy-piirakka


Bongasin pohjaohjeen Kmsun Kettuterroristi-blogista, ja kun kaapissa oli noita perunahiutaleitakin, niin mikäs siinä, pyöräytetään piirakka :D

Pohjaan tuli siis:

1 dl perunahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
100 gr margariinia
1 dl vettä

Nypi rasva kuivien aineiden kanssa ryynimäiseksi, lisää vesi ja sekoita taikinaksi. Anna jähmettyä kylmässä noin 30 min. Taputtele piirakkavuokaan, pistele haarukalla ja esipaista 200 asteessa noin 10 min.

Täytteeseen tyhjensin jääkaapin kaikista jämäaineista, joten mukaan meni; 2 kananmunaa, 2 dl ruokakermaa, noin 100 gr chevre&yrtit-tuorejuustoa, suolaa, pippuria, paprikajauhetta, noin 100 gr katkarapuja, sitruunanmehua (noin 1 rkl), vihreitä oliiveja, tuoretta persiljaa ja kirsikkatomaatteja. Sekoitin kaikki aineet tomaatteja lukuunottamatta keskenään ja kaadoin pohjan päälle. Asettelin vielä tomaatit paikoilleen ja uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi.

Feb 26, 2007

Tulistakin tulisempi Biryani ja mitä siitä seurasi...



Intialaiseen ruokaan ihastuin niinikään Englannin aikoinani (siellähän curry on jo melkein kansallisruoka..) ja kotiintuomisina olikin pari opusta ko. keittiöstä. Tähän asti olen pysynyt siellä curry- ja tikka-linjalla, hyvin ovat meidän suuhun sopineet. Nyt tuli kokeiltua sitten jotain vähän makuhermoja rassaavampaa, nimittäin biryania. Tavallisesti tämä tehdään lampaasta, mutta kauppahallin ollessa 10 km päässä, tyydyin lähimarketin nautaan. Varsinkin kun kaikki muut ainekset löytyivät sieltä niin hyvin.

Pieni varoituksen sananen: tämä on TODELLA tulista.

400-500 gr naudan palapaistia tai lammasta
2 sipulia renkaina
2 rkl kasviöljyä (alkuperäisessä reseptissä on gheetä, mutta en jaksanut alkaa heraa erottelemaan voista..)
150 gr maustamatonta jogurttia (turkkilainen jogurtti eli Lindahl on tähän hyvä)
1 dl tuoretta korianteria
1 dl tuoretta minttua
3 vihreää chiliä
2 tl inkivääriä raastettuna
2 tl valkosipulia raastettuna
2 tl Garam Masala-maustetta
(2 tl chilijauhetta)
2 tl curryjauhetta
(hippunen kuumaan maitoon sulatettua sahramia)
sitruunanmehua
noin 3 dl (kuivana) basmatiriisiä

Paista uuninkestävässä kasarissa/padassa sipulit runsaassa öljyssä läpinäkyviksi, valuta ja nosta lautaselle. Ota öljy talteen myös. Sekoita kulhossa jogurtti, kaikki mausteet sekä liha. Kippaa liha pataan, keitetty riisi sen päälle ja valuta öljy vielä riisin päälle. Tee kansi, ja paista uunissa 200 asteessa noin 60 min.

Biryanin idea on kannessa, halutessasi voit tehdä sen vedestä ja jauhoista niinkuin kuvassa (1 dl vettä ja sen verran jauhoja, että saat taikinan), mutta tiiviisti laitettu folio ajaa kyllä saman asian.

Biryanin kanssa on suotavaa tarjota jogurttikastiketta (churri), joka viilentää mukavasti käristyviä makuhermoja, mutta meillä ei tällä kertaa sitä ylellisyyttä ollut..Ja sen huomasi. Yhden annoksen pystyi juuri ja juuri syömään ilman suurempia tuskan huutoja, mutta lopulle padalle oli pakko keksiä jotain laimeampaa käyttöä. Niinpä jatkoin padasta tänään variaation currystä. Freesasin kasviksia curryjauheen kera (sipuli, paprika, porkkana) korkeassa kasarissa, lisäsin mukaan tomaattimurskaa tölkillisen, vettä vähän ja biryanin loput. Vielä purkin pohjallinen (noin 1 dl) ruokakermaa päälle ja johan pystyi maistamaan muutakin kuin viiltävän tuskan :D
Alla kuva biryani-currystä.

Kuusi omituisuutta minussa...

Sain kettuterroristilta haasteen kertoa minusta kuusi omituisuutta, katsotaas, mitä kaikkea löytyy.. ;)

1. En pysty olemaan talvella ilman villasukkia. Jalkojani ei palele, mutta villasukat on pakko olla.

2. Jääkaapissa pitää olla tavarat tietyillä hyllyillä, jogurtit, maituotteet sekä säilykkeet ylimpänä, sitten leikkeleet ja juustot, sitten tähteet ynnä muu ylimääräinen ja laatikoissa vihannekset.

3. Ennen nukkumaanmenoa on pakko lukea jotain, muuten ei tule uni.

4. Kaikille tavaroille on oltava oma paikkansa, ja ne tavarat täytyy myös olla niillä paikoilla.

5. Laulan AINA ollessani yksin autossa.

6. Joka päivä kun minulla on iltavuoro, aloitan aamuni samalla tavalla; lenkille, suihkuun ja aamupalalle koneen ääreen.

Onhan noita ja lisääkin varmasti tulisi, jos kyselisi ympäriltä.. ;D Kaikkea kauheuksia kun ei viitsi edes julkaista..

Haastan mukaan Pastanjauhajat, Oliivian sekä Keittokomeron Sohvin.

Feb 24, 2007

Kebakot ja tomaatti-oliivikastiketta

Tämän viikon Köyhissä Ritareissa tehtiin lammaskebakoita ja oliivikastiketta. Lauantaina ruokaa miettiessäni pamahti ko. ohjelma heti mieleeni, ja kun nopeaa ja helppoa piti saada, kebakot sopivat mainiosti. Reseptiä muuntelin sen varran, että käytin naudan jauhelihaa ja mustien oliivien sijasta vihreitä. Ai niin, ja paseerattua tomaattia, niin ei tarvinnut konetta kaivaa kaapista. Nämä sopisivat varmasti kesällä grilliin, pitää kokeilla, kun ensi kesänä päästäänkin oman masiinan kanssa pöhistelemään :D Tässä ohjeet:

Kebakot

400 g lampaan jauhelihaa

  • 1 rasia fetajuustoa (100 g)
  • 1 kananmuna
  • 1 tl kuivattua salviaa
  • 1tl kuivattua oreganoa
  • 1rkl soijakastiketta
  • hieman tabascoa
  • suolaa ja mustapippuria
  • varrastikkuja

Sekoita isossa kulhossa kaikki raaka-aineet hyvin keskenään. Muotoile kosteilla kämmenillä lihamassasta kepakoita varrastikun ympärille. Aseta leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 10-13 minuuttia.


Oliivi-tomaattikastike

  • 1 prk säilyketomaatteja
  • 1 pieni sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ dl oliivirenkaita
  • 2 dl vettä
  • tilkka öljyä
  • suolaa
  • mustapippuria

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä öljyssä hetki ja lisää tomaatit. Lisää myös vesi. Hauduta noin 20 minuuttia ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Soseuta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisää joukkoon oliivirenkaat.

Feb 22, 2007

Uuniperunoita pekonitäytteellä

Uuniperunoihin ihastuin vasta ollessani au pairina Englannissa, perheen äidilla oli tapana tehdä päivälliseksi meille aikuisille usein näitä. Täytteenä oli aina mitä kaapista sattui löytymään sekä salaattia. Sieltä opin myös uuniperunoiden nopeamman kypsennystavan; ensin mikroon noin 4 minuutiksi ja sitten uuniin, puoli tuntia riittää, ja ilman foliota, jotta kuoresta tulee mukavan rapsakka (kuoret ovat herkkua!!). Tämä täyte on ihan hävettävän yksinkertainen ja näin flunssaisena siinä olikin aivan tarpeeksi kokkailua, varsinkin kun pöljyyksissäni tein vielä nuo yrttileivät ja laskiaispullia samana päivänä..Illalla se sitten taas kostautui. Mutta näin edettiin:

Rosamunda-perunoita 1 per ruokailija

1 pkt filepekonia
1 iso sipuli
3-4 kynttä valkosipulia
mustapippuria
loraus balsamicoa
Creme Cuisine-sipulisekoitusfraichea noin puoli purkkia
(juustoraastetta)

Mikrota kunnolla pestyjä perunoita noin 4 minuuttia, pienempiä 3 min. Siirrä uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi.

Paista suikaloidut pekonit pannulla ilman rasvaa rapeiksi, lisää mukaan sipulit ja freesaa läpikuultaviksi. Lorauta lopuksi pannulle balsamicoa (noin 1 rkl) ja rouhaise mustapippuria myllystä.

Ota perunat uunista, tee niihin ristiviillot ja purista hieman auki. Ripottele perunan keskelle hieman suolaa ja juustoraastetta (ei missään nimessä pakollinen, mutta makuyhdistelmä on ihana..). Kauhaise reilu lusikallinen maustettua fraichea potun päälle ja lopuksi pekoni-sipuliseosta. Lisäkkeenä meillä oli ihan salaattia jäävuorisalaatista, rucolasta, kirsikkatomaateista ja sipulista.

Feb 21, 2007

Yrttileipä

Tämän ohjeen bongasin eräältä foorumilta tässä hiljattain. Kermaviili tuo leipään mukavaa pehmeyttä. Sopii hyvin iltapalaksi vaikkapa jonkin tuorejuuston ja teen kanssa :) Käytin ohjeeseen kuivattua persiljaa ja basilikaa ja siemenet jätin pois, mutta tein leivän sämpyläjauhoihin.

1prk rahkaa tai kermaviiliä
2dl maitoa (rahkapurkillinen
50g hiivaa
1tl suolaa
½ dl siirappia
(1dl auringonkukansiemeniä)
1dl silputtua persiljaa (tai muita yrttejä)
10dl vehnäjauhoja
50g rasvaa

Sekoita maito ja rahka ja lämmitä ne kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva joukkoon. Sekoita joukkoon loput ainekset, viimeisenä rasva. Kohota ja leivo kohottamisen jälkeen kahdeksi leiväksi. Kohota vielä valmiita leipiä hetki ja paista 175 asteessa n.30min.

Feb 20, 2007

Naudansuikalepataa


Idea tähän tuli pastanjauhajien härkäruukusta, lisäilin vain kasviksia mukaan, sekä käytin juustona creme bonjourin pippurituorejuustoa, joka olikin ihan mainio valinta tähän. Tuli kermaista, pippurista ja hyvääää :) Kuva tosin ei ole edukseen, otin sen haudutuksen alkuvaiheessa, tarkoituksena ottaa toinen kuva valmiista lautasesta, mutta kuinkas ollakaan, patterit pettivät minut jälleen.. Mutta tässpä ohjetta:

400 gr naudan suikaleita
1 iso sipuli
2 porkkanaa
pala palsternakkaa
1 prk herkkusieniä valutettuna
200 gr breme bonjourin pippurituorejuustoa
2 dl ruokakermaa
suolaa, timjamia

Paista naudansuikaleet kasarissa tai padassa, lisää mukaan kasvikset, mausta. Hauduta hetki, kaada mukaan tuorejuusto sekä kerma ja anna vielä hautua noin 30- 45 min. Tarjoa riisin ja kanssa.

Feb 19, 2007

Juustoinen broileripiiras


Tätä piirakkaa olen tehnyt aikaisemminkin, jotenkin täyte tosin kaipaisi hieman raikkautta, ehkä ananas sopisi, tai persikka. Hyvä illanistujaispiirakka, on vähän ruokaisampi, eikä tarvi sitä ainaista munamaitoa laittaa, mistä en oikein tykkää. Korvasin täytteessä purjon punasipulilla, enkä laittanut paprikaa kuin yhden.

Pohja
2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
50 g voita, sulatettuna
5 dl vehnä- tai hiivaleipävehnäjauhoja

Täyte
n. 400 g marinoituja broilerisuikaleita
2 rkl voita
3 eri väristä paprikaa
1 iso punasipuli (tai purjoa pätkä)
1 rkl soijakastiketta
2 valkosipulin kynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl rakuunaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 pussi (150 g) pizzajuusto raastetta
1 pussi (150 g) AURA murua

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää muut ainekset. Vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Anna nousta hyvin liinan alla. Valmista täyte. Paista broilerisuikaleet voissa pannulla. Lisää pannulle suikaloidut paprikat ja sipulit sekä mausteet ja paista miedolla lämmöllä jonkin aikaa. Ota pannu levyltä. Kauli pohjataikina ja nosta uunipannulle leivinpaperin päälle. Anna pohjan kohota liinan alla. Levitä täyte kohonneelle pohjalle. Ripottele päälle juustot. Paista 225 asteessa noin 20 min. Leikkaa piiras jäähtyneenä haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Tällä ohjeella ajattelin osallistua myös sorsanpaistajan helmikuun ruokahaasteeseen , käykäähän kurkkaamassa kilpailijoita :D

Feb 16, 2007

Uunitortillat


Oikeaoppisesti meksikolaisittain kai näitä kutsutaan burritoiksi, mutta meillä ne ovat aina vääntyneet uunitortillan nimellä. No, ei nimi miestä (tai ruokaa) pahenna, herkkua nämä ovat kutsui niitä sitten miten tahansa :D. Tavallisesti teen täytteen kanasta, sipulista ja paprikasta, mutta tällä kertaa löysin kaapista papuja, jotka kaipasivat käyttöä.


400 gr jauhelihaa
1 iso sipuli
1 paprika
1 tlk papuja tomaattikastikkeessa (muutkinpavut käyvät vallan mainiosti)
1 prk tomaattipyrettä
paprikajauhetta
juustokuminaa
cayennepippuria
chiliä
suolaa, pippuria
tortillalättyjä
juustoraastetta

Paista jauheliha ja kasvikset, mausta (reilusti!). Lisää lopussa ensin tomaattipyre (paista hetki) ja sitten pavut, anna hautua vielä viitisen minuuttia.

Annostele täytettä noin kauhaalisen verran lätylle ja kääräise löysälle rullalle. Pinoa uunivuokaan ja kaada loppu täyte sekä juustoraastetta päälle. Uuniin 200 astetta ja noin 10 min. tai kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.

Tarjoa salaatin, salsan ja maustetun (suolaa, pippuria, sitruunanmehua) kermaviilin kanssa.

Kermaviilin voi korvata ranskankermalla, mikä onkin paljon kermaisempaa ja taittaa chilin poltetta paremmin, mutta näinä "kevyinä" aikoina ajaa tuo kermaviili asiansa ihan hyvin.

Feb 15, 2007

Tulinen nakkikeitto


Tämä kyseinen keitto olisi varmaan parempaa tehtynä jostain mausteisesta makkarasta, nakit olivat vähän liian pleinejä tähän.. Chorizo sopisi mainiosti, tai krakovanmakkara, soppaan kun tulee paprikaa ja chiliä. Kevättä kohti kun mennään, niin kauppojen makkaravalikoimatkin taas laajenee, jospa sitä sitten kokeilisi uudemman kerran..

Tästä ohjeesta tulee iso kattilallinen;

4 perunaa
2 porkkanaa
pätkä palsternakkaa (tai juuriselleriä)
1 sipuli
3 kynttä valkosipulia
1 pkt nakkeja
paprikasuikaleita (otin omani pakasteesta)
suolaa, pippuria
lihaliemikuutio
paprikajauhetta
chiliä (käytin kuivattua, siemenineen)
timjamia (kuivattua oli sekin)
500 gr tomaattimurskaa
ja saman verran vettä

Freesaa kattilassa öljyssä peruna, sipuli, porkkanat, palsternakka ja valkosipuli. Lisää mausteet ja anna paistua vielä hetki. Heitä nakit kattilaan, ja perään tomaattimurska ja vesi, anna kuplia miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia tai kunnes potut ovat kypsiä.

Keittoon sain idean Espanjalainen Keittiö-kirjasta, jota selailin taas tässä yhtenä iltana. Kirja on mainio, suosittelen suuresti kaikille maalaisen ja rehdin ruuan ystäville :D

Ohrarieska

Oikeasti, tämä on maailman helpoin leipäresepti. Sekä tietysti maukasta :D Ohrajauhoja, vettä ja suolaa, that´s it. Leivinuunissa tulisi vielä parempia rieskoja, mutta sen vielä puuttuessa, sähköuunikin käy, mutta kuumaa pitää olla. Ohjeen määristä tulee kaksi noin puolen pellin kokoista rieskaa.

3 dl kylmää vettä
0,5 tl suolaa
5 dl ohrajauhoja

Kuumenna uuni 300 asteeseen. Sekoita nopeasti jauhot ja suola kylmään veteen taikinaksi. Jaa taikina kahteen uunipellille ja taputtele jauhojen avulla ohuiksi leiviksi. Pistele haarukalla. Mitä ohuemmiksi jaksat taputella, sitä rapeampia rieskoista tulee.

Näitä meillä siis syötiin yllä olevan tulisen nakkikeiton kera, eikä rieska edes oikeastaan kaivannut päälleen mitään muuta kuin sipauksen oivariinia =)

Feb 14, 2007

Jamien pizzaa


Kyseinen pizzaresepti on vieraillut jo monien ruokablogien reseptistöissä, ja Jamien kirja löytyy täältäkin hyllystä. Eikun siis pizzaa vääntämään..


Varsinainen pohjaohje oli sen verran suuri, että puolitin sen ihan suosiolla, ja senkin jälkeen vielä vähän muokkasin pienemmäksi, lopulta pohja muodostui tälläiseksi:

5 dl durumvehnäjauhoja (+vähän päälle)
0,5 pss kuivahiivaa
hippunen suolaa
3 dl lämmintä vettä

Jauhot+suola kulhoon, monttu keskelle mihin laitetaan hiiva ja vesi, sekoitetaan taikinaksi. Vaivaa kulhossa pehmeäksi, siirrä pöydälle. Jamien mukaan hyvän sitkon taikinaan saa, kun pitää toisella kädellä kiinni taikinasta ja toisella "venyttää" sitä itsestään ulospäin. Kuulostaako yhtään järkevältä? No näin tehtiin hetken aikaa, jonka jälkeen taikina käärittiin kelmuun ja annettiin levätä vartin verran.

Levähtelyn jälkeen taikina jaetaan kahteen osaa, ja kaulitaan mahdollisimman ohueksi, jonka jälkeen sen voi siirtää foliolla vuoratulle ja öljytylle pellille (tai sitten käyttää vaikka leivinpaperia, mitä ei Englannissa tunneta... :) Täytteenä meillä oli tällä kertaa mozzarellajuustoraastetta, valmista pizzakastiketta, chili-paprikasalamia, punasipulia, paprikaa ja valkosipulia.

Täytyy muuten sanoa, että tämä pizza oli kaikista lähimpänä pizzerian lättyjä kuin mikään muu ikinä tekemäni, erittäin hyvää oli! Tavallisesti teen enemmän pannupizzan tyylistä, missä on paksumpi pohja, puolensa tosin silläkin. Pitääkin postata sen ohje myös sitten kun tulee tehtyä, tosin luulen, että tämä versio taitaa syrjäyttää hetkeksi ainakin tuon vanhemman.. ;D

Feb 11, 2007

Poronkäristys ja valkosipulimuusia


Pakkasen perukoilta löytyi vielä kaksi pakettia poroa. Toisessa luki "lapaa" ja toisessa "käristystä", joten käristystä it is. Lapapalassa oli luut vielä paikoillaan, joten koiratkin saivat pienet herkkupalat ruuanlaiton lomassa :D Näihin äidiltä-tyttärelle-resepteihin ei koskaan ole oikein tarkkoja määriä, ikinä en ole mittakuppia äitini kädessä nähnyt muuten kuin leipoessa, joten mutu-tuntumalla mennään. Mutta niin kauan kuin hyvää tulee, niin eipä sillä edes ole hirveästi väliä, eikös niin? =D

Käristyslihahan kannattaa leikata kohmeisenä, silloin siitä saa tarpeeksi ohutta, eikä kypsennysaika veny mahdottomiin. Oikeaoppisestihan poronkäristys tulisi vuolla ensin jäisestä poron lavasta tai paistista ja paistaa sitten poron kuussa (eli rasvassa) padassa, joka on avonuotiolla, lisätä vähän vettä ja antaa hautua. Tällä kertaa kuitenkin tehtiin näin, poron kuun ja nuotion puuttuessa:


800 gr poron käristyslihaa ohuina suikaleina
öljyä
vettä
olutta
suolaa

Paista poro öljyssä osissa, suolaa ja siirrä pataan. Peitä pannun pohja vedellä, kaavi kaikki makuaineet mukaan ja kaada pataan. Tee oluelle sama (tuohon määrään lihaa noin 1-1,5 dl riittää) ja hauduta käristystä uunissa 175 asteessa tunnin verran. Kääntele välillä, ettei päällimmäiset lihat pala.


Köyhissä ritareissa tehtiiin tällä viikolla valkosipuli-timjamimuusia, ja koska ohje vaikutti hyvätlä, ja olin miettinyt tuota valkosipulin ja perunamuusin liittoa jo pidemmän aikaa, tehtiin me siis oma versiomme aiheesta. Tuosta määrästä perunoita tulee kattilallinen muusia, tosin tein sen tarkoituksella jo huomista varten, kun sieltä pakastimen perukoilta löytyi myös kalapuikkoja :D


1 kg perunoita (jauhoisia)
3-4 kynttä valkosipulia
3-4 dl maitoa
puolikas sipuli hakattuna
suolaa

Keitä kuoritut perunat vähässä vedessä kunnolla pehmeiksi, valuta. Kiehauta maito viipaloitujen valkosipulinkynsien kanssa, lisää perunoiden joukkoon. Survo perunat (puu)survimella soseeksi ( ei kannata käyttää sähkövatkainta, muusista tulee ikävää liisteriä, raaka nais- tai miesvoima on tässä parasta), mausta suolalla. Lisää lopuksi hakattu sipuli ja vatkaa hetki voimakkaasti puulastalla tai -kauhalla. Maistele suolan määrä ja lisää tarvittaessa.

Lisäkkeenä oli itse tekemääni puolukkasurvosta, mihin ohje tulee sitten syksyllä, kun puolukka-aika taas on.. ;)

Feb 10, 2007

Kanapastaa


Heh, hieman muuttui kuvanlaatu uuden kameran myötä.. Ihanaa! =D

Vajaan 10 tunnin työpäivän jälkeen tämä kanapasta oli ehkä kaikista järkevin vaihtoehto kokkailtavaksi. Tulee nopeasti, ei mitään turhia kommervenkkejä. Ohjeesta syö kaksi nälkäistä (meillä jäi vielä lautasellinen iltapalaksi) tai kolme/neljä ei-niin-nälkäistä.

300 gr broilerin filesuikaleita hunajamarinadissa
1 iso sipuli
1 parsakaalin kukinnot
puolikas paprika
1 prk tomaattipyrettä
2 dl ruokakermaa (floran 7%)
1 dl vettä
suolaa, pippuria
kuivattua oreganoa ja basilikaa
keitettyä pastaa


Paista suikaleet öljyssä isossa kasarissa/wokkipannussa, lisää mukaan kasvikset ja hetken päästä tomaattipyre. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä. Ruokakerma sekä vesi (käytä kermapurkin kautta, maistele onko sopivasti mausteita. Anna kuplia 10 minuuttia ja sekoita mukaan keitetty pasta. Ja se on siinä.

Feb 9, 2007

Suklaata, suklaata...

Eilenhän pakkanen paukutteli taas 25 asteen hujakoilla, ja ilmeisesti sisäinen leipurini heräsi eloon; näiden suklaakeksien ja muffinien lisäksi tein illalla vielä pizzaa Jamie Oliverin ohjeella (siitä sitten myöhemmin..), mitä on muissakin blogeissa ( mm. Sohvin keittiössä)
harrastettu. Kuvan suklaamuffinit tein Oliivian blogin
ohjeella, joka osoittautui aivan ihanaksi, Oliivian ohje on niin hyvä, että kannattaa käydä sieltä kurkkaamassa, turhaan tähän sitä kopion suoraan =). Ja toim. huom. kannattaa laittaa paaaaaljon suklaata :D Minun versioni ovat kalpeampia siitä yksinkertaisesta syytä, että van houtenin päästyä loppumaan, jouduin laittamaan tavallista kaakaojauhetta. Mutta hyviä tuli silti.. Nam. Nyt pitää kyllä tosin lopettaa tämä herkkujen tekeminen, itsellä tulee sitten kuitenkin napsaistua pari omaankin suuhun, vaikka ei saisi..

Tässä ohje suklaakekseille, löysin tämän Painonvartijoitten (kuinkas muuten!) Klassiset herkut-kirjasta.

100 gr margariinia (enintään 40% rasvaa)
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja (voi laittaa vähemmänkin, ei tule ihan niin kovia keksejä)
1 dl kaurahiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
50 g (no vähintään!) tummaa suklaata rouhittuna

Vaahdota sokeri ja rasva, lisää muna voimakkaasti vatkaten (tai sähkövatkaimella huristaen). Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää muna-rasvaseokseen. Lopuksi kääntele mukaan suklaa. Nostele taikinasta lusikalla nokareita pellille, paista 200 asteessa 12-15 minuuttia.

Nyt on sitten epätarkkojen ja "mikä ihme tuo on??"-kuvien aika ohi, uusi kamera on liittynyt perheeseemme; Canon Powershot A540. Jipii! (toim.huom. tässä postauksessa kuvat ovat vielä vanhalla kameralla otettuja..).

Feb 8, 2007

Tuunattu kaalilaatikko

Kaalilaatikkohan perinteisesti tehdään suurinpiirtein kolmesta raaka-aineesta (ainakin meillä); kaalista, jauhelihasta ja riisistä. Jos oikein hurjaksi rupeaa niin sipulia on saattanut hulahtaa jauhelihan joukkoon, sekä suolaa. Mutta melkein siinäpä se onkin. Eikä siinä mitään vikaa ole, ei, ihan peruslaatikko on erittäin hyvää, mutta virittelemällä vähän siitä sai tuolle miehenpuoliskollekin maistuvampaa (joku juttu keitetyn kaalin kanssa, who knows?).

noin 1 kg verran kaalia
400 gr naudan paistijauhelihaa
1 iso sipuli
3 kynttä valkosipulia
1 pss pikku porkkanoita (pakaste)
n. 3 dl keitettyä tummaa riisiä
1 prk tomaattipyrettä (pieni siis)
1 prk ranskankermaa (Ingmanin 5%)
suolaa, pippuria
juustokuminaa
paprikajauhetta


Keitä lohkottu kaali vähässä vedessä pehmeäksi, menee noin tunnin verran. Paista jauheliha, lisää mukaan sipulit ja porkkanat, paista kunnes porkkanat sulavat. Mukaan tomaattipyre ja mausteet. Maista, onko tarpeeksi suolaa etc. Lopuksi sekoita mukaan ranskankerma ja tumma riisi (riisin voi jättää poiskin jos haluaa mennä vähä-hiilihydraattisella linjalla). Koko komeus uunivuokaan, sekoita noin 2/3 osaa kaalista jauhelihaseokseen ja tee lopuista kansi vuualle. 200 astetta ja noin tunti, niin pääsee herkuttelemaan :D

Ja nyt sitten kaipaisin kommentteja tästä bloggaamisestani, kun pari kuukautta on tässä aloiteltu hommaa.. Sanokaahan, miltä vaikuttaa ja mitä kannattaisi lisätä, jättää pois jne.? Kuvien laatu tulee parantumaan ihan näillä näppäimillä, kun haen tänään postista uuden kameran (paitsi jos tämä sohlasormi ei osaa käyttää koko masiinaa..). Mutta mutta, kommenttia pliis, että jatketaan oikeaan suuntaan =)

Feb 7, 2007

Katkaraputäytteiset cannellonit

Tuo rakas ystävämme Yhteishyvä tarjosi taas hyvän reseptin =). Cannelloneja en ollutkaan ennen tehnyt, mutta eihän se niin vaivalloista ollutkaan kuin luulin. Tosin täyte olisi minun mielestäni voinut olla hiukan raikkaampi, ehkä lisää sitruunanmehua? Cannellonithan ovat siis pastaputkia, joiden sisään täyte laitetaan. Luultavasti tämäkin olisi huomattavasti maukkaampaa ja helpompi tehdä tuorepastasta, mutta niin kauan kuin joudumme tarpomaan eteenpäin ilman pastakonetta, niin on tyytyminen kuivattuihin versioihin ;D



No mutta, tässä ohje neljälle:

500 gr katkarapuja
1 iso sipuli
3 valkkosipulin kynttä
0,5 tl currya
200 gr tuorejuustoa
1 rkl tuoretta tilliä (korvasin persiljalla, kun ei tillistä tykätä)
1-2 rkl sitruunanmehua (maistele!)
suolaa, pippuria
1 dl ruokakermaa (7%)
1 tlk tomaattikastiketta (käytin valmista soosia)
100 gr juustoraastetta

Sulata ja valuta katkaravut (vinkki: katkaravut sulaa parhaiten "vedettömiksi", kun huuhtelee katkikset ensin ihan kylmällä vedellä ja siitä asteittain nostaa lämpötilaa, kuitenkin niin, että "kuumimmillaan" vesi on haaleaa). Kuumenna currya pannulla öljyssä hetki ja heitä perään hienonnetut sipulit, kuullota läpikuultaviksi. Lisää tuorejuusto ja katkaravut pannulle, käännä lämpö pois. Anna juuston sulaa ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunanmehulla. Nosta täytettä putkien sisään esim. pikkulusikan avulla, asettele vuokaan. Kaada päälle tomaattikastike, johon on sekoitettu ruokakerma. Ripottele juustoraaste vielä koko komeuden päälle. Kypsennä 225 asteessa noin 20-30 min.

Feb 6, 2007

Pulla-maniaa

Joskus iskee pulla-mania, ja silloin on pakko pyöräyttää muutama pellillinen joko ihan tavallisia kierrepullia tai sitten korvapuusteja. Tälläisenä pakkaspäivänä on mukava leipoa, kun uloskaan ei välttämätöntä enempää viitsi nokkaansa pistää.

Korvapuustit

5 dl maitoa
1 pala hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
150 gr margariinia
noin 15 dl vehnäjauhoja

Murustele hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää perään suola, sokeri, kardemumma ja kananmuna, sekoita kunnolla. Alusta taikina jauhojen avulla pehmeäksi, lisää pehmeä margariini ja ota kädet käyttöön. Vaivaa kunnolla vielä ja kohota liinalla peitettynä, vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Vaivaa ilma pois taikinasta, jaa se neljään osaan ja kauli osa kerrallaan levyksi. Levitä levylle ohuelti margariinia, sokeria ja kanelia, kääri rullalle ja leikkaa kolmioiksi. Paina kolmiot "sisään" ohuesta kohdastaan ja anna kohota pellillä vielä. Voitele kanamunalla, ripottele päälle raesokeria ja paista 220 asteessa 5-10 min.

Onnistuin roikkumaan koneen äärellä koko pullien paiston ajan, joten rusketus oli syvempää kuin oli tarkoitus..Mutta eipä tuo makua häirinnyt ainakaan puoliskon mielestä =D

Täytettyä possunfilettä ja couscoussalaattia

Uudesta Yhteishyvästä bongasin tämän ohjeen, ja koska kaupassa oli possun file tarjouksessa, olikin hyvä sauma kokeilla. Ensimmäistä kertaa siis täytin filettä, ja tuo viiltelypuoli olisi saanut mennä vähän paremmin, mutta makuhan se ratkaisee ja tämä olikin todella hyvää! =D Ohje on kahdelle.

500 gr porsaan ulkofilettä
suolaa
mustapippuria
Feta snack-aurinkokuivattu tomaatti-paketti

Tee fileeseen viilto pitkittäin noin puoleen väliin asti. Avaa filee leikkaamalla poikitain fileen sisältä reunoja kohden. Jätä reunat kiinni. Nuiji filettä hiukan käsin ja levitä täyte. Laitoin siis kaupasta valmiina saatavia feta snack-kuutioita, valutin vain öljyn pois. Sulje filee cocktail-tikuilla tai puuvillalangalla. Ruskista fileen pinta öljyn ja margariinin seoksessa, suolaa ja pippuroi. Ja file uuniin vielä noin 45 minuutiksi. Jos haluat käyttää paistomittaria, huolehdi siitä, että mittari on lihassa kiinni, eikä täytteessä. File on valmis kun mittari näyttää 70-75 astetta. Anna vetäytyä vielä uunin jälkeen 10 min. folioon käärittynä.

Lisäkkeenä meillä oli tällä kertaa couscoussalaattia; turvotin ryynit kiehuvassa vedessä paketin ohjeen mukaan, maustoin ja yhdistin ihan tavalliseen vihersalaattiin (keräsalaatti, kirsikkatomaatti, sipuli, paprika). Mausteina käytin tietysti suolaa ja pippuria, minttua, provencalen yrttisekoitusta sekä vähän cayennepippuria ja sitruunanmehua.

Feb 3, 2007

Sipulipihvit ja Tinan perunoita

Sainpas vihdoin patterit kameraankin ostettua, joten postailu jatkuu taas uusin voimin. Ja itseasiassa, tilasin juuri eilen uuden kameran, joten tulevaisuudessa kuvien laatu (toivottavasti..) paranee.. Tuolla nykyisellä kun ei voi lähikuvia ottaa ollenkaan, kun ei tarkenna oikein hyvin (eli ei ollenkaan).

Mutta tässä siis Pirkka-lehdestä ottamani ja hieman varioimani ohje sipulipihveille. Tinan perunoiden ohjeen löysin vanhasta reseptikirjastani ja päätin vihdoin kokeilla. Hyvin toimivat yhteen, tosin hieman raskas oli tuo annos.. Mutta eipä tarvinnut paljoa syödä =).

Sipulipihvit

400 gr naudan paistijauhelihaa
1 iso sipuli
vajaa desi korppujauhoja
2 dl vettä
2 kynttä valkosipulia
suolaa
mustapippuria
maustepippuria
paprikajauhetta

Freesaa silputtu sipuli öljyssä pannulla. Turvota korppujauhot vedessä ja yhdistä kaikki ainekset. Leivo reilun kokoisia pullia, taputtele pihveiksi ja paista joko uunissa 200 asteessa noin 40 min., tai sitten pannulla kunnolla kypsiksi. Pihvitaikinaan olisi vielä sopinut hyvin joukkoon esim. tomaattipyre, parmesaani ja vaikka tuore oregano.



Tinan perunat

noin 2-3 perunaa per syöjä
silputtua sipulia
salaatinlehtiä
keitettyä kananmunaa
kastiketta (öljy,viinietikka,sinappi,vesi)


Paista kuutioidut perunat pannulla sipulin kanssa. Asettele salaattipedille, päälle kananmunaa ja pirskotus kastiketta. Tuon kastikkeen tarkkoja määriä minulla ei ole, kunhan sekoittelin (taas) ja tiputtelin vähän perunoiden joukkoon. Sitä siis ei todellakaan tarvitse olla paljon, muuten tulee liian etikkaista.

Feb 1, 2007

Kalakeittoa


Yleensä tulee kalakeittoa tehtyä äidin hyvän ohjeen mukaan (perunoita, sipulia, kalaa, maitoa, mausteita jne.), mutta vaihtelu virkistää.. Tämä kalalinssikeitto olikin ihan mainio uusi tuttavuus. Tosin linssit hienoisella hiekkaisuudellaan eivät saaneet ihan kymppiä, mutta jos ensi kerralla kokeilisi ilman niitä.. Tässäpä ohjetta:

1 porkkana
1 paprika
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 sellerin varsi
1 prk (pieni) tomaattipyrettä
noin 1 l vettä
kalaliemikuutio
suolaa, pippuria
paprikajauhetta
tabascoa
provencale yrttisekoitusta
400 gr seitä
2 dl huuhdeltuja punaisia linssejä

Freesaa kasvikset kattilassa tilkassa öljyä, lisää pyre ja paista vielä hetki. Kaada mukaan lämmin vesi ja kalaliemikuutio sekä mausteet (tabascoa varovasti). Anna kiehahtaa. Leikkaa kalat kohmeisina palasiksi ja lisää keittoon, anna kuplia hetki miedolla lämmöllä. Lisää lopulsi huuhdotut linssit ja keitä vielä noin viitisen minuuttia.

Tämän kanssa tarjosin salsa-juustosämpylöitä; leikkasin porkkanasämpylät kahtia, levitin salsaa puoliskoilla ja juustoraastetta päälle. Uuniin 225 asteeseen noin 10 minuutiksi, tai kunnes juusto on sulanut ja vähän saanut väriä.