Sep 20, 2008

Puolukkaisia



Niin kauan kuin muistan, on syksyllä meidän perheessä tapahtunut kolme asiaa; kylmenneiden vesien muikuista on tehty tomaattimuikkuja talveksi, puolukoista on keitetty sosetta ja poron vasa tai puolikas on ostettu ja laitettu pakkaseen. Nykypäivän versio talveen varustautumisesta siis. Omilleni muuttamisen jälkeen olen jatkanut perinnettä puolukkasoseen osalta, Etelä-Suomessa asuessani poro ja muikut oli turhan kalliita/kaukana. Puolukoita löytyi ilmaiseksi aina lähimetsästä. Nykyään, pohjoiseen muuton myötä, on poro tullut mukaan kuvioihin, ja muikutkin olisi tarkoitus tänä syksynä purkittaa. Jotenkin se tuo sen syksyn tunnun, kun pääsee säilömään ja pakastamaan. Onko muilla olemassa jotain syksyrituaaleja?

Tässä ohjetta puolukkasoseeseen, sama ohje löytyy hillo/marmeladisokeripurkin kyljestä.

1 kg puolukoita (tai muita marjoja)
1 pkt hillo/marmeladisokeria (pahvirasiassa, on parempaa mielestäni kuin tavallinen hillosokeri, saa vähän "tiukempaa" sosetta)
1 dl vettä

Kuumenna isossa kattilassa marjat, sokeri ja vesi (älä lisää vettä jos käytät pakastettuja marjoja) kiehuvaksi, keitä n. 10 minuuttia, kuorien vaahtoa päältä. Desinfioi purkit kiehuvalla vedellä vaikka tiskialtaassa ja täytä soseella, väännä kannet kuumana kiinni. Anna jäähtyä ja varastoi viileään paikkaan.

Sep 12, 2008

Marjainen rahkakakku


Ei mikään kauneuden perikuva, vai? :D Kieltämättä ulkonäkö voisi olla houkuttelevampi, mutta vaillinaisten koristelutarvikkeiden takia päällys jäi noinkin plainiksi. Maku tosin oli hyvä. Ja tuo sininen on siis mustikkaa, ei hometta :D Ohje on Hellapoliisilta , jonka kakku kieltämättä näyttää himppasen verran paremmalta.. Kopsaan tuon ohjeen vielä tähänkin ja käytin siis mansikoiden lisäksi metsästä löytyneen kourallisen mustikoita (puolukoita tulikin sitten metsäreissulta hieman enemmän...).

Ohje meni näin:

Pohja:

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kostutus: sitruunalimua/vaniljamaitoa

Täyte:
6 liivatelehteä
2,5 dl Flora Vispiä
200 g maitorahkaa
3 dl soseutettua mansikkaa (+kourallinen mustikkaa)
sokeria maun mukaan
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl vettä tai mehua liivatteiden liuottamiseen

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa levy leivinliinalle tai leivinpaperin päälle.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi, lisää joukkoon rahka, soseutetut mansikat, sokeri ja vaniljasokeri, tarkista maku.
Kuumenna vesi/mehu kiehuvaksi kasarissa tai mikrossa, purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan nesteeseen, anna jäähtyä hetki.
Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen.

Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm oleva irtopohjavuoka leivinpaperilla, leikkaa kääretorttulevystä pohjan kokoinen pala ja laita se vuokaan, kostuta sitruunalimulla.
Kaada täyte pohjalevyn päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli. Koristele halutetessasi vaikka tuoreilla marjoilla.

Sep 9, 2008

Keittiövillitys

Monessa blogissa (linkistä pääsee myös idean alkulähteille) on viime aikoina kuvailtu keittiöitä. Ja miksenpä siis minäkin liittyisi joukkoon, siellähän se äksöni tapahtuu. Kyseessä siis vuokrakolmion keittiö, talo on rakennettu vuonna 2006, joten suht uusi vielä. Mukavaa, että nykyisin käytetään vuokrataloissa vähän muutakin kuin sitä ainaista mattavalkoista...

Tässä kuva tuosta toisesta päädystä, keittiö on siis "läpikäveltävä", I-mallinen versio. Seinällä näkyy keräilykohde eli peltitaulut. Toinen keräilykohde on vanhat peltitölkit ja -rasiat.



Ja toisella puolen on luonnollisesti hella ja muut vastaavat tykötarpeet.



Ruokailupääty on sitten tämännäköinen. Ja on sinne näköjään yksi nelijalkainen linssiludekin eksynyt :)



Keittokirjat on sitten se kolmas keräilyn kohde, kuvan oton jälkeen on kokoelma lisääntynyt kolmella kirjalla (joista yksi on Jamie Oliverin uusin <3 ). Ja näköjään "ammatti"kirjallisuuttakin on jonnin verran tuossa, keittokirjat kun ovat samassa hyllyssä muiden kanssa.

Ja sitten se pyhin eli jääkaappi. Harvinaisen täynnä, kun olin juuri käynyt kaupassa työputken jälkeen. Foliopaketti kätkee sisälleen hyydytetyn rahkakakun, mutta siitä myöhemmin.






Näin, nyt on suureen webbiin paljastettu miedänkin köökki, tosin toivottavasti päästään kyseisestä keittiöstä mahdollisimman pian eroon ja saadaan tilalle ihan oma vastaava ( ja mieluummin toimivampia) ruuanlaittopaikka... :)