Showing posts with label Makeat Herkut. Show all posts
Showing posts with label Makeat Herkut. Show all posts

Mar 29, 2011

Synttärikakkua



Kukapa ei tykkäis suklaasta ja mansikoista kakussa? Olen tainnut yhden vastaavanlaisen kakkutäytteen postata jo aiemminkin, mutta tässä täytteiden koostumukset olivat hieman erilaiset. Pohja on 4 munan sokerikakkupohja (4 munaa ja saman verran jauhoja ja sokeria sekä 1 tl leivinjauhetta), jota paistettiin 175 asteessa n. 40 minuuttia muistaakseni.. Kakku on tehty jo marraskuussa joten muistikuvat on vähän hatarat jo... :)

Mutta tässä ohjeet noihin täytteisiin, vinkit sain Kinuskikissalta , keltäpäs muultakaan. :)

Suklaatäyte:

2,5 dl Vispikermaa
100 gr vaniljatuorejuustoa
150 gr suklaata (pakko oli vähän lisätä alkuperäiseen...)

Vaahdota vispikerma, sekoita mukaan tuorejuusto sekä sulatettu suklaa. Levitä kakun väliin ja jähmetä jääkaapissa.

Mansikkatäyte:

250 gr mansikoita
2,5 dl (mansikka)kermaa
0,5 purk rahkaa
0,5 dl vaniljakreemijauhetta

Soseuta mansikat (valuta jos ovat sulaneita eikä tuoreita) ja vaahdota kerma. Sekoita keskenään sose, kerma, rahka ja kreemijauhe viimeisenä (jähmettää aika nopsasti), levitä kakun väliin.

Kakussa on päällä vaahtokarkkitaikina kaulittuna ohueksi (ohje löytyy myös Kinuskikissasta) ja ranskanpastilleja. Kummempiin koristeluihin minulla ei riitä oikein kärsivällisyys, mutta aika makoisaa oli ihan näinkin.

Oct 30, 2010

Uuniomenat



Vielä yksi syksyinen postaus oman maan antimista, vaikka talvi jo kolkutteleekin ovella ja omat omput on syöty jo. Tosin näitä herkkuja voi tehdä ympäri vuoden, ulkomaisista omenoista vaan kannattaa kuoret ottaa pois. Jostain syystä en ole koskaan aiemmin tehnyt uuniomenoita, enkä kyllä tajua miksi. Tuo kinuski, mikä syntyy vuuan pohjalle on aivan ihanaa ja omenan kirpeys sekä vaniljajäätelön kylmyys tasapainottavat koko makuelämyksen. Suosittelen siis lämpimästi, ja nämä ovat vielä ihan ylihelppoja tehdä.

Tässä ohjetta (alkuperäinen Helsingin Sanomine sivuilta)

4-6 omenaa (jos isoja niin 4 riittää)
25 gr voita
0,5 dl siirappia
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia

Poista omenista kodat omenaporalla (tai veitsellä), ulkomaisista myös kuoret. Asettele voideltuun uunivuokaan reiät ylöspäin. Sekoita täyteainekset keskenään tahnaksi ja täytä omenat sillä. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Nauti vaniljajäätelön kanssa.

Sep 29, 2010

Ihan Paras Porkkanakakku




Ja tietysti se syntyy oman maan porkkanoista. Toisessa kuvassa tämän vuotista satoa ja olihan ne makeita. Taustalla kypsymässä viimeiset tomaatit, joista ihan vihoviimeiset meni suuhun eilen. vaikka mitään suurviljelyä ei näin lähiöalueella oikein voi harrastaa, on itse kasvatettu aina jotenkin parempaa kuin kaupan. Ja vaikka esimerkiksi noissa tomaateissa on ehkä enemmän työtä kuin varsinaista satoa, ei se haittaa (kasvihuonetta odotellessa..), koska onhan ne ihan ITE kasvatettu. :)

Sitten itse paakelsin kimppuun. Ohje oli harvinaise helppo, ainekset vaan sekoitetaan keskenään ja plumpsis uuniin. Kuorrute jäi minulta liian löysäksi (liikaa sitruunanmehua) ja syy miksi en ottanut kuvaa koko kakusta, oli ne ihanat suklaaläntit, joita sain aikaiseksi koristellessa. :D No, ei ne makua haitanneet, tämä on ihanan pehmeä ja kostea kakku, joka säilyykin hyvin jääkaapissa jopa viikon päivät. Ohjeen sain Lettupannusta, jossa keskitytään kasvisruokailuun (tämänkin ohje alunperin jostain vegaanikirjasta, sen takia taikinaan ei tule kananmunia).

Tässäpä ohje kertaalleen suoraan tuolta Lettupannusta:

Kakku:
4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa
3,5 dl fariinisokeria melko tiiviiksi puristettuna
2 dl rypsiöljyä
1,5 dl maitoa tai vettä
5,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja (tai maissitärkkelysjauhoja)
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia, tai 1 tl neilikkaa ja 1 tl kanelia

Kuorrute:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g margariinia
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
(1 tl sitruunamehua)
(tummaa suklaata)

Laita uuni kuumenemaan 175C. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Raasta porkkanat raastimen pienellä terällä, ja mittaa että raastetta tulee 4,5 dl melko tiiviiksi puristettuna. Sekoita yhdessä kulhossa fariinisokeri, öljy sekä maito/vesi. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää jauhojen joukkoon neste. Lisää vielä raastetut porkkanat ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua ainakin 45 min, tai pidempään. Kokeile kypsyyttä tulitikulla - kakku on kypsä jos tikkuun ei tartu taikinaa.Anna kakun jäähtyä kokonaan ja kuorruta. Jos et tarjoile kakkua heti, kannattaa kuorrute tehdä vasta myöhemmin.

Sekoita kuorrutteen aineet esim. sauvasekottimella tai vinhasti käsivoimin. Tuplamäärästä riittää sivuillekin, tai voit laittaa puolet täytteestä sisälle. Koristele esimerkiksi tummalla suklaalla (johon lisätty hieman rypsiöljyä, ettei kovetu).

Apr 12, 2009

Syystuulia eli mustikkapiirakka




Näin kevään kynnyksellä ei kyllä paranisi paljon syksytä haaveilla, mutta kun tämä leipomus on niin perinteinen syksyn tunnusmerkki, että oli pakko...Tuttu tarina taustalla taas, jääkaapissa oli kermaviiliä, joka piti leipoa ettei olisi mennyt vanhaksi. Ja mihinkäs hyvään sitä kermaviiliä tarvittiinkaan.. No mustikkapiirakkaan tieysti. Etsin netistä vähän terveellisemmän pohjaohjeen kuin tuo murotaikina, ja tämmöinen löytyi Maitokolmion sivuilta;

Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täytteeseen mustikoita sekä se kermaviiliseos:

2 dl kermaviiliä
1 muna
2 tl vanilliinisokeria
3/4 dl sokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Levitä seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita kermaviiliin muna, sokeri ja vanilliinisokeri. Laita ensin mustikat uunivuokaan taikinan päälle ja lisää lopuksi kermaviiliseos. Kypsennä uunissa 200 °C:n lämpötilassa noin 30 minuuttia.

Ei voi muuta sanoa ku hyvvää! Pohja oli todella hyvä, menee varmasti kokeiluun jatkossakin.

Jan 19, 2009

Piparminttufondant




Huolimatta epätoivoisesta yrityksestä kohti solakampaa olemusta, on pakko välillä herkutella. Eikö niin? Mielihän siitä masentuu, jos ei näin pimeään vuodenaikaan saa edes välillä vähän suklaata...

Tässä ohje ja pieni vinkki muuten, kyseinen leivonnainen kannattaa syödä lämpimänä, muuten se tarrautuu aika hyvin vuokaan kiinni.


75 g voita tai margariinia
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl piparminttukaramellirouhetta (Marianne)
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 muna
1 dl sokeria

Pinnalle:
4 rkl piparminttukaramellirouhetta

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sulata voi ja sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita voisula ja jauhot munavaahtoon vuorotellen. Jaa seos neljään (tai kahteen... ;)) paistonkestävään annosvuokaan. Ripottele karamellirouhetta leivonnaisten pinnalle. Nosta vuoat uunipellille ja paista leivonnaisia keskitasossa noin 13 minuuttia. Leivonnaiset saavat jäädä keskeltä hieman kosteiksi. Tarjoa fondanttien kanssa tuoreita marjoja (meillä oli pakastemansikoita), raikastaa mukavasti aika tuhtia jälkkäriä.

Jul 16, 2008

Mansikkakakku


Kuten blogistani saattaa huomata, olen yksinkertaisen ruuan ystävä. Minusta ruoka on parhaimmillaan, kun se on tehty rakkaudella, mahdollisimman puhtaista raaka-aineista ja mahdollisimman simppelisti. Niinkuin tämä kakku. Kesän ensimmäisen mansikkakakun ei tarvitse olla juurikaan tätä monimutkaisempi ja kaikista parasta se on kun se syödään suoraan tarjoilulautaselta. Iso lusikka vaan käteen ja ääntä kohti =)

Ja näin yksinkertaisesti tämä syntyi;

3 munaa
sokeria (saman verran kuin munia oli lasissa)
jauhoja (saman verran kuin sokeria)
n. 1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri, siivilöi joukkoon jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe, sekoita hyvin. Paista pienessä kakkuvuuassa (halkaisija 18 cm) 175 asteessa noin 15 min tai kunnesa reunat alkavat irtoamaan. Nosta kakku uunista, irrota vuuasta ja anna jäähtyä.

0,5 prk Flora Vanillaa vaahdotettuna (itse käytin koko purkin ja se oli liikaa)
1 prk valmista vaniljarahkaa
500 gr mansikoita (tai enemmän jos haluaa)

Sekoita rahka vaahdotettuun Vanillaan. Halkaise kakkupohja kahtia isolla veitsellä ja kostuta pohja vaniljamaidolla. Pilko pohjalle mansikoita ja levitä päälle vaniljarahkaseosta. Asettele kansi päälle, kostuta se ja levitä loppu rahkaseos kakun päälle. Koristele mansikoilla.
Omaan kakkuunni laitoin liikaa Flora Vanillaa, siksi tuo päällynen on noin juoksevaa. Mutta hyvää oli silti =)

May 25, 2008

Juustokakku uunissa


Harjoittelun loppumisen kunniaksi (JEE!!) piti jotain keksiä ja joskus aikoinani olen tehnytkin oikean Ameriikan juustokakun, joka siis paistetaan uunissa. Tämä ei ole sama versio, mutta hyvää yhtäkaikki. Idea tässä kakussa on tuoreet marjat tai marjakastike, joka raikastaa hiukan raskasta kakkua todella hyvin. Tällä kertaa käytin vadelmia, mutta muutkin marjat käy. Millainenhan tämä olisi muuten tuoreilla mustikoilla...? Siinäpä ideaa mustikkasesonkiin. Täytteen olisi melkein saanut tehdä kaksinkertaisena, jos haluaa kakusta kunnollisen paksuisen, nyt tuo jäi turhan ohkaiseksi.

Ohje meni näin:

Pohja:
150 g digestivekeksejä tai piparkakkuja (käytin pipareita, enkä laittanut kanelia)
1-2 tl kanelia tai piparkakkumaustetta
50 g sulatettua voita tai margariinia

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g ranskankermaa
1,5 dl sokeria
1,0 tl vaniljasokeria
1,0 tl raastettua sitruunan kuorta
2 tl sitruunanmehua
4 munaa


Murenna keksit tai piparkakut monitoimikoneessa. Lisää mausteeksi kanelia tai piparkakkumaustetta ja rasva. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle. Paista pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Sekoita kananmunat, sokeri, ranskankerma ja juusto tasaiseksi ja mausta pestyn sitruunan raastetulla kuorella ja mehulla. Kaada seos vuokaan jäähtyneen pohjan päälle. Paista uunin keskitason alapuolella 175 asteessa noin 60 minuuttia. Pienennä lämpötilaa loppuvaiheessa 160 asteeseen, niin kakku saa kauniin värin ja ehtii hyytyä.

Apr 26, 2008

Mutakakku (mudcake)

Tämä on aivan ultimate suklaaherkku. Täynnä tietysti kaloreita, voita ja sokeria, mutta voi jestas, että on hyvää. Ja pitäähän sitä joskus hemmotella itseään, eikö? ;) Sisus tässä kakussa jää ihan valuvaksi ja pehmeäksi. Lisukkeeksi sopii vaniljajäätelö tai vaikka vaniljavaahto, mitä meillä oli. Takaan aivan ehdottoman suklaaelämyksen sitä rakastaville! :D

Ohje:

6 kananmunaa
2 dl sokeria (tai makeutusainetta)
100 gr voita
300 gr tummaa suklaata

Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Sulata voi, siirrä kattila pois liedeltä ja sulata suklaa voin mukaan. Vaahdota keltuaiset sokerin kanssa ja valkuaiset itsekseen. Yhdistä vähän jäähtynyt suklaa-voiseos keltuaisvaahtoon ja sekoita hyvin mukaan 1/3 valkuaisvaahdosta. Nostele loppu valkuaisvaahto taikinan sekaan (saa jäädä vaaleita rantuja). Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa noin 15-20 min. Jos haluat sisuksesta hiukan tiiviimpää, laske 15 minuutin jälkeen uunin lämpötilaa 150 asteeseen ja anna kakun olla vielä 10 min. Kakku kyllä jähmettyy jonkun verran myös jäähtyessään. Nauti vaniljavaahdon tai jäätelön kera.

Mar 14, 2008

Mokkakakku

Mokkapalat taitaa olla kaikille tuttu? Tässä kyseinen ohje on toteutettu prikulleen, mutta paistaminen tapahtui isossa, pyöreässä piirakkavuuassa, minkä ansiosta kakku kohosi oikein mukavasti. Kuorrutetta oli ehkä vähän liikaa, mutta toisaalta, se taitaa olla se herkullisin osuus tässä... ;D

Tässäpä ohjetta vielä muistin virkistykseksi;

4 munaa
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl tummaa kaakaota
2 dl maitoa
250 g sulatettua margariinia

Sokeri ja munat vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Kuivat aineet, maito ja jäähtynyt sulatettu margariini lisätään vuorotellen vaahdon sekaan sekoitellen. Paistetaan 200 asteessa, kunnes kypsää.

Kuorrutus:
250 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl tummaa kaakaota
4 tl vahvaa kahvia
4 rkl sulatettua margariinia

Sekoitetaan kattilassa miedolla lämmöllä tasaiseksi. Levitetään piirakan päälle tasaisesti. voit halutessasi koristella kakun nonparelleilla tai kookoshiutaleilla.

Feb 23, 2008

Vadelma-rahkapiirakka

Myllyn Paras on kyllä ollut tähän mennessä ihan paras arkileivontasivusto, ainakin meillä ahkerassa käytössä. Suht helppoja toteuttaa ja maukkaita ohjeita, missä on myös terveellisyys otettu huomioon. Niinkuin tässäkin piirakassa. Mies sanoi tätä "terveyspiirakaksi" eikä suostunut syömään kuin yhden palan. No jäipähän mulle enemmän ;)
Ohjeesta tulee normikokoinen piirakkavuuallinen.

Pohja:

0,5 dl pullomargariinia
1 dl kevytkermavalmistetta
1 muna
1 dl sokeria
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl kaura- tai vehnäleseitä

Rahkaseos:

1 dl maitorahkaa
1 dl kevytkermavalmistetta
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria

4 dl vadelmia


Sekoita rasva, kerma ja muna sekaisin keskenään. Lisää sokeri ja jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe.

Levitä taikina voidellun ja korppujauhotetun (voit tehdä leivityksen myös kaurahiutaleilla) piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia. Sekoita rahkaseoksen ainekset. Levitä puolikypsän piirakkapohjan päälle vadelmat ja rahkaseos. Jatka paistamista 20-30 minuuttia kauniin väriseksi.






Feb 18, 2008

Pullajälkkäri


Tulee vähän myöhään nämä laskiaisen jälkimainingit... Mutta siis, tätä meillä syötiin laskiaisena, kun pakkasessa oli pussillinen pullia ja kiire ei antanut periksi alkaa leipomaan uutta. Joten eikun netti auki ja googleen sanat "bread pudding". Oikeastihan tähän olisi pitänyt siis käyttää vaaleaa leipää, mutta pullasta tulee kyllä makeampaa ja jos sokerihammasta kolottaa, on tämä aivan oiva äkkimakea (ei tarvitse muuten paljon syödä kerralla..).

Tässä suurinpiirtein ohje;

1 pss pullaa (taisi olla 5-6 kierrepullaa)
2 munaa (käytin kyllä vain yhden, toimi niinkin)
3-4 dl maitoa
sokeria, kanelia, vaniljasokeria

Paloittele pullat uunivuokaan, sekoita munat, maito ja mausteet sekaisin ja kaada tasaisesti pullien päälle. Paista uunissa 175 asteessa noin 30-40 min, tarkkaile pintaa, kun se on rapsakan näköinen niin ota pois. Tarjoa mansikkahillon ja vaahdotetun vaniljakastikkeen kera.

Nam :D

Dec 6, 2007

Pätkiskakku


Tämän kakun tekemiseen ei kyllä ollut mitään tekosyytä. Jos siskon vierailua ei lasketa ;) Pätkikset oli tarjouksessa ja netistä löytyi hyvä resepti, ettei ihan omiin suihin olis koko pussillista mennyt. Tämä oli muuten erittäin helppo tehdä, onnistuu varmasti jokaiselta, kun mitään vaahdotuksia tms. ei tarvita.

Tässä ohjetta:

5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta (esim. van houten)

150 g sulatettua voita tai margariinia
2 dl maustamatonta jogurttia
4 patukkaa pätkistä
3 munaa


Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää paloitellut pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita.
Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet.
Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella.
Laita taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n.45 minuuttia 175 asteessa.

Kuorrutus:
170g suklaata
100g voita

Sulata aineet varovasti liedellä ja valuttele jäähtyneen kakun päälle.
Voit ripotella pinnalle vaikka suklaahippuja koristeeksi.

Nov 25, 2007

Synttärikaakkua eli Mansikka-suklaatäytekakku


On ihan mahtavaa kun synttärit (koko talouden itseasiassa) osuvat tähän kaikista pimeimpään ja synkimpään vuodenaikaan, joten on aina jokin syy leipoa jotain hyvää ja pitää pienet kekkerit. Ja se jos mikä piristää näin pimeyden keskellä :D Kakkuun löysin ohjeen Marielta, kukapa ei tykkäisi suklaasta ja mansikoista? Ja herkkulistan ykköspäässä ne ovat myös allekirjoittaneella.
Pöydässä oli lisäksi tarjolla kinkkupiirakkaa, pizzapuusteja sekä suolakeksejä&juustoja.

Ohjetta kakkuun:

6 munaa
vehnäjauhoja (saman verran tilavuusosina)
sokeria (saman verran tilavuusosina)
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri, siivilöi jauhot&leivinjauhe mukaan seokseen ja kääntele tasaiseksi. paista jauhotetussa vuuassa 175 asteessa noin 30-40 min. Anna jäähytä ja leikkaa keskeltä kahtia. Marien ohjeessa kakku oli leikattu kahteen kerrokseen, minun kakkuni ei siihen riitänyt, vaikka vuokakin oli samankokoinen? Laitoin siis molemmat täytteet samaan väliin.

Täytteet:

250 gr suklaata
1,5 dl kermaa

2 dl vispikermaa
mansikoita

kostutukseen käytin vaniljamaitoa

Kuorrute vispikermaa ja maitorahkaa sekä suklaarouhetta

Kuumenna kerma kattilassa kuumaksi (älä keitä), ota pois liedeltä ja lisää suklaa. Anna suklaan sulaa kerman joukkoon tasaiseksi, peitä ja laita jääkaappiin jäähtymään (saa olla ainakin pari tuntia). Vaahdota jäähtynyt suklaaganache kuohkeaksi. Vaahdota vispikerma ja sekoita puolet suklaan joukkoon ja toiseen puoleen maitorahkaa parin desin verran. Kostuta (varovasti, jos käytät pakastamansikoita!) kakun pohja, levitä sille suklaaseos ja päälle sulaneet mansikat. Kansi päälle ja kostustus sekä koristelu rahka-kermaseoksella ja suklaarouheella.

Kutakuinkin ärsyttävää kun ei saa kunnollisia kuvia tähän aikaan vuodesta, valo on niin vähäistä. Täytynee paneutua tuon kameran salamavalon saloihin enemmänkin..

Nov 11, 2007

Tiikerimuffinssit


Wrrrrau... :D Jos ei ihan tiikerikakkua jaksa tehdä, niin tässä oiva vaihtoehto. Ohje on suoraan Marielta, jonka muffinssiohjeet on kyllä kovassa käytössä meillä. Kiitoksia vaan! Makoisia olivat, varsinkin taikina, jota taisi omaan suuhun mennä jopa enemmän kuin itse leipomuksia... ;D

Tässä ohje vielä kertauksen vuoksi:

3 munaa
2 dl sokeria
150g sulatettua voita tai margariinia
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl maitoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl kermaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu jäähtynyt rasva. Kääntele varovasti sekaisin isolla lusikalla. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sihtaa jauhot taikinaan yhdessä maidon kanssa ja kääntele varovasti sekaisin. Ota noin puolet taikinaa toiseen kulhoon. Sekoita tumma kaakaojauhe kermaan ja lisää toiseen taikinaan varovasti käännellen sekaisin. Mausta vaalea taikina vaniljasokerilla. Jaa vaalea takina muffinimuotteihin. Jaa tumma taikina vaalean taikinan päälle niin että vaaleaa taikinaa näkyy tumman alta. Pyöräytä ympyrä taikinaan pienellä lusikanvarren päällä, niin että taikinat hieman sekoittuvat ja muffinin pintaan muodostuu kuvio. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia, uunista riipuen. Voit tehdä muffinit myös tavalliseen muffinivuokaan.


Nov 8, 2007

Suklaajuustokakku


Nyt kun olen livennyt painonhallinnan kaidalta polulta, olen sen tehnyt sitten kunnolla. Niinkuin varmaan blogistakinkin huomaa.. Tosin puolustuksekseni on pakko saoa, että maistelua enempää en ole kaakkusia ja herkkuja syönyt, mutta onhan tuota tarpeeksi siinäkin.

Alkuperäinen ohje on Plussa.com-sivustolta , mutta muuttelin tuota oman jääkaappini sisällön mukaan. Laitan tähän oman versioni ohjeesta. Ihan mielettömän hyvä kakku, ja vielä tuon soseutetun mansikan kanssa, nam. Sopii hyvin joulupöytään jälkkäriksi. Johan tässä voi joulujutut aloittaa, eikös niin? =)

Pohja:

n. 150 gr Digestive-keksejä
2-3 rkl voisulaa (tai juoksevaa margariinia)
1 tl kaakaojauhetta
mansikkahilloa

Aja keksit monitoimikoneessa muruiksi, lisää mukaan kaakaojauhe sekä voisula. Painele seos irtopohjavuokaan ja levitä päälle vielä mansikkahilloa (varovasti, keksit voi lähteä liikkeelle). Aseta vuoka jääkaappiin kylmentymään.

Täyte:

4 liivatelehteä
1 rkl kiehuvaa vettä
1 levy (170 g) tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ¼ dl sokeria
2 - 3 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 dl kuohukermaa tai vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta (Flora)

Pane liivatelehdet kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Purista vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita tuorejuustoon liivate, suklaa, puolet sokerista, vaniljasokeri ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset lopun sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma. Yhdistä vaahdot tuorejuusto-suklaa -seokseen. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota reunat ja nosta kakku paperin avulla tarjolle. Koristele pinta.

Oct 31, 2007

Suklaasalmiakkimuffinssit


Tämän lähemmäksi en halua mennäkään salmiakkisuklaata, jotenkin ko. aine inhottaa. Nämä tosin olivat erittäin hyviä..Ohje on suoraan Myllyn Parhaan sivuilta, omat muokkaukset suluissa. Piti käyttää avattu turkinpippurirouhe loppuun kun alkoi jo uhkaavasti jähmettymään kaapissa :)

3½

d

vehnäjauhoja

2

dl

sokeria

2

tl

leivinjauhetta

2

tl

vaniljasokeria

1

dl

kermaa (käytin maitoa 2 dl)

2


kananmunaa

100

g

juoksevaa margariinia (pullo)

1

dl

appelsiinituoremehua (en laittanut ollenkaan)

200

g

tavallista lakritsia ohuina viipaleina (laitoin 1 rkl kaakaojauhetta ja vajaan pussin turkkarirouhetta)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia, sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin. Jaa taikina muffini- tai silikonivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.

Oct 16, 2007

Syrnikit eli venäläistyyliset rahkaletut


Joskus aikoja sitten törmäsin tähän ohjeeseen netissä (enkä kuollaksenikaan muista enää että missä..) ja kopion sen koneelleni tarkoituksena kokeilla piakkoin. No tietäähän sen, aikaa kului varmaan lähemmäs puoli vuotta ja vihdoin viime viikolla selatessani reseptejä makean nälässä, törmäsin reseptiin uudestaan. Ja onnekseni jääkaapista löytyi vielä rahkapurkkikin! Nämä ovat hyvä vaihtoehto tavallisille letuille, täyttävät nopeammin ja mielestäni makukin on parempi kuin jauholetuissa.

Tässäpä ohjetta:

2 dl maitorahkaa
4 munaa
6 rkl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
ripauksen suolaa
2 tl vaniljasokeria
voita paistamiseen

Valmistusohje:

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi seokseksi.
Sulata pannulla voita ja kaada pannulle noin ½ dl taikinaa annosta kohden.
Paista paksuhkot letut hiljalleen miedolla lämmöllä molemmin puolin ja pakkaa evääksi. Taikinan voi pakata myös pulloon ja paistaa letut retkipaikalla, jos siihen on mahdollisuus.
Tarjoa rahkalettuja hillojen, marjojen ja jäätelön kanssa. Jos jätät taikinasta sokerit pois, voit tarjota niitä suolaisten täytteiden kanssa.

Vinkki: Myös kardemumma ja sitruunamehu käyvät makeiden rahkalettujen mausteeksi

Sep 29, 2007

Eräänlainen kuningarkääretorttu


Sana eräänlainen tulee mukaan tuohon nimeen ihan vain siitä syystä, että tämän rullaaminen epäonnistui ihan täysin. Täytettä oli vissiin taas vähän liikaa.. Mutta kun se on niin hyvää :D Ja kakkuna tämä toimii aivan loistavasti. Samalla pohjaohjeella olen tehnyt ennenkin, mutta tähän lisäsin vielä 70 gr tummaa suklaata rouheena mukaan. Laitan ohjeen vielä tähän kertauksen vuoksi;

Pohja:

3 munaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
(70 gr tummaa suklaata rouheena)

Vaahdota munat ja sokeri, yhdistä kuivat aineet ja siivilöi munasokerivaahtoon. Sekoita rouhittu suklaa mukaan. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Täyte:

1 dl vaahtoutuvaa vanilllinikastiketta (Flora)
200 gr vaniljatuorejuustoa
1 prk kuningatarsosetta (Piltti)
1 rkl sokeria
2 dl pakastemarjoja sulatettuna&soseutettuna (mustikkaa ja mansikkaa oli tuossa)

Levitä marjasose sekä tuorejuustoseos jäähtyneen kääretorttupohjan päälle
joko päällekkäin tai sitten raitoina vuorotellen (raitoina tehdessä voi tehdä esim. pyöreän raitakakun; leikkaa torttupohja suikaleiksi ja kääri ympyrän muotoon aina jatkaen seuraavalla suikaleella siitä mihin entinen loppui). Kääri torttu varovasti rullalle ja laita pakkaseen pariksi tunniksi.

Jul 23, 2007

Mustikkapaistos


Kesän ensimmäiset mustikat! Tarkoitus oli poimia enemmänkin kuin yhden piiraan verran, mutta metsässä olo kävi sietämättömäksi siellä olleiden inisevien ja verta janoavien kavereiden takia. Joten menen joku päivä uudemman kerran offilla valeltuna.

Paistoksen ohje on vanha omenapiirakan ohje, mutta laitan sen tähän vielä uudemman kerran. Tuolla pohja-ohjeella tulee hyvää ja kosteaa piirakkaa, kardemumma sopii mustikoidenkin kanssa kuin nakutettu. Tarjoa vaniljavaahdon kera.

2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
2 dl kermaviiliä (kevyt)
1 dl öljyä (rypsi on paras tähän)
1 kananmuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää seokseen kermaviili, öljy ja kananmuna, sekoita huolella taikinaksi. Kaada voideltuun vuokaan (käytin irtopohjavuokaa 28 cm) ja ripottele sokeroidut mustikat päälle. Paista 200 asteessa noin 30 min.

Jul 8, 2007

Kesän ensimmäinen mansikkakakku


Viikonlopun grillibileiden kunniaksi päätin tehdä tämän kesän ensimmäisen mansikkakakun. Mielessä oli ensin ihan normaali kermakakku, mutta paikallisessa sanomalehdessä huomasin ohjeen tähän mansikkamoussekakkuun, mikä vaikutti kyllä paljon paremmalta kuin normaali kakku. Ja sitä se olikin plus vielä se, että tämä versio on kevyempi. Tämän olisi voinut tosin tehdä vähän pienempään vuokaan, nyt siitä tuli aika ohut. Mansikoilla sai tosin jonkin verran korkeutta lisää.

Tässäpä ohjetta:

175 gr kaurakeksejä
0,5 dl pullomargariinia

0, 5 l mansikoita (plus päällinen, joten reilun litran verran meni)
1 tl vaniljasokeria
0,75 dl sokeria
1 tlk maitorahkaa (250 gr)
5 liivatelehteä
1 rkl sitruunanmehua
1 dl vispikermaa (rasvaa 20 %)

Murskaa kaurakeksit pussissa tasaiseksi muruksi. Sekoita joukkoon juokseva margariini. Painele pohjaseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään. Laita liivatteet likoaman kylmään veteen. Soseuta puoli litraa mansikoita ja maust sokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita maitorahka ja mansikkasose hyvin keskenään. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Kuumenna tilkka sitruunanmehua kiehumispisteeseen ja liuota sekaan hyvin puristetut liivatteet. Kaada liivateseos rahka-mansikkaseokseen ja sekoita samalla koko ajan. Kääntele joukkoon myös kermavaahto. Kaada täyte keksipohajlle,peitä foliolla ja siirrä hyytymään jääkaappiin seuraavaan päivään. Koristele kakku puolitetuilla mansikoilla ja kermavaahdolla.

Sopi kyllä erittäin hyvin grillauksen päätteeksi tämä kakku, eikä sitä aamulla ollut enää jäljellä palaakaan :D