Mar 4, 2007

Vadelmainen porkkanapiiras


Ohjeen nappasin Kmsun blogista, oli niin suussa sulavan näköinen, että oli pakko kokeilla sunnuntairuuan jälkkäriksi. Ja hyvinhän tuo sopi, kiisseli tuo mukavaa makeutta piiraaseen. Itse tein tuon kiisselin liian löysäksi, lisäsin vähän mehua, kun tuntui tuo nestemäärä niin pieneltä. Ei olisi pitänyt, sillä sen jälkeen sain pyyhkiä ylivalunutta kiisseliä joka puolelta.. Seuraavalla kerralla pitää muistaa pitäytyä ohjeessa tarkalleen ;D

Tässä ohje:

3-4 (200 g) porkkanaa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 dl juoksevaa margariinia

Pinnalle:
2 dl vettä
1 1/4 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
200 g marjoja (minulla oli vadelmia)

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Vaahdota munat, sokeri ja fariinisokeri. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää porkkanaraaste, margariini ja jauhoseos taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (halk. 30 cm). Paista 200-asteisen uunin alaosassa noin 15 min. Sekoita kattilassa vesi, sokeri ja perunajauhot. Lisää puolukat. Kiehauta seos paksuksi kiisseliksi koko ajan sekoittaen. Ota vuoka uunista ja lusikoi puolukkakiisseli kuuman pohjan päälle. Tarjoa jäähtynyt piiras sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.

3 comments:

Anonymous said...

Joskus kannattaa uskoa ohjeisiinkin.;) Vaikka ihan herkulliseltahan tuokin näyttää, vaikkei kiisselin ihan täysin päällä pysykään.:) Minusta edelleenkin juustokuorrute on parasta porkkanapiiraan päällä, mutta kyllä vaihtelukin virkistää. Ja marjoista tulee sentään pikkaisen kevyempi kuorrute kuin juustosta.

t: Kmsu

Jenni said...

Jep, mulla vaan jäi vispilä pystyyn siihen kiisseliin tuolla ohjeen nestemäärällä, niin fiksuna sitten lisäilin sitä.. Enkä tajunnut että ehkä jäisistä marjoistakin nestettä jonkun verran tulee..Noh, tietääpähän seuraavalla kerralla, oli nimittäin niin helppotekoinen ja herkullinen kakku, että pitää tehdä toistekin =)

Anonymous said...

Minä sekoittelin kiisseliä vain ruokalusikalla. Alkuunhan se olikin aikamoista könttiä, kun marjat oli vielä jäässä, että en ihmettele, jos vispiläkin pystyyn jäi.:)

t:Kmsu