Dec 16, 2006

Kanakroketteja ja paprikakastiketta

Italian Forever-sivustolta löysin tämän ohjeen. En ole ennen tehnytkään kanamassaa, mutta hyvinhän tuo luonnistui ja lopputuloskin oli tyydyttävä =). Kroketit paistoin uunissa, koska rasvan määrä pannulla paistamisessa alkoi etomaan, mutta pannulla varmasti tulisi mehevämpiä. Nyt olivat hiukan liian kauan aikaa uunissa, joten kastiketta sai laittaa reilusti. Kroketithan voi mainiosti tehdä myös kanan jauhelihasta, silloin ei tarvitse monitoimikonetta käyttää.


Kroketit:

4 luutonta kananrintaa (tai reittä)
puolikas puntti persiljaa
1 sipuli
suolaa, pippuria
1 muna
1-2 viipaletta vaaleaa leipää
0,5 dl maitoa
n. 1 dl parmesaania
korppujauhoja

Paloittele kana ja sipuli. Aja monitoimikoneella karkeaksi massaksi, lisää mukaan muut aineet paitsi korppujauhot. Tee taikinasta isohkoja pullia, kieritä korppujauhoissa. Paista joko pannulla runsaassa öljyssä tai uunissa 200 asteessa noin tunti.

Paprikakastike:

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 kynsi valkosipulia
noin puolikas puntti persiljaa (tai vähän vähemmän)
2 tl kapriksia
suolaa, pippuria
loraus balsamiviinietikkaa
0,5-1 dl oliiviöljyä

Paahda puolitetu ja pestyt sekä puhdistetut paprikat grillivastuksella 250 asteessa, kunnes kuori alkaa mustua ja kupruilla. Anna levätä 10 min. muovipussissa, jonka jälkeen kuorien pitäisi irrota helposti. Kuori paprikta, leikkaa pienemmiksi paloiksi ja laita tehosekoittimeen muiden aineiden paitsi öljyn kanssa. Pyöräytä kerran tai kaksi, saa jäädä karkeaksi. Lisää öljyä ensin vähän, pyöräytä ja katso koostumusta, pitäisi olla karkaa mutta juoksevaa kastiketta. Lisää öljyä tarvittaessa. Jos kastike maistuu liikaa öljylle, purista mukaan hieman sitruunanmehua.

2 comments:

Suz said...

Vau, tätä täytyy kokeilla joskus, kuulostaa ihanalta :P *slurps*

Jenni said...

Kyllä on kokeilemisen arvoinen, tulehan sitten kertomaan mielipiteesi! =D