Aug 1, 2007

Kikhernesalaatti

Ylimuulin mainiolla ohjeistuksella syntyi tämä salaatinpoikanen. Ensimmäistä kertaa tutustuin kikherneiden ihmeelliseen maailmaan ja hieman kuivahkoa koostumusta kompensoi sopivasti salaatin muut ainekset. Tämä olisi varmasti erittäin herkullista savukalasta, oijoi. Budjetin puitteissa tosin täytyi tyytyä tonnikalaan, ehkäpä sitten kun olen iso ja rikas.. :D

Kopsaan tuon ohjeen suoraan tuolta Ylimuulin blogista, kas näin:

  • 1 prk kikherneitä
  • 2 munaa
  • savukalaa tai tonnikalaa
  • punasipulia
  • paprika
  • suolakurkku
  • öljyä, suolaa, pippuria
  • limen mehu
  • (rucolaa)

Silppua sipuli salaattiastian pohjalle, lorauta päälle öljyä ja rouhi suola ja pippuri. Jätä sipuli pehmenemään ja pilko päälle paprika, suolakurkku ja haarukoi savukala tai tonnikala hiutaleiksi. Keitä kananmunat ja pieni ne joukkoon. Sekoita koko komeus ja purista päälle halutessasi limenmehua. Rucolaa tai tuoreita yrttejä voipi lisäillä makunsa mukaan. Salaatti on maukas ja ruokaisa, parhaimmillaan viileänä. Säilyy hyvin seuraavaan päivään ja sopii myös piknikevääksi serkkunsa tapaan. Tonnikalaversiona erinomainen eväsvaihtoehto vaikka töihinkin.

2 comments:

Meri, Helsinki said...

Heippakeippa! Hehe, hauskaa kun törmää omiin virityksiin muualla niin nousee vesi kielelle :-D Kuten tosin teidän ikiomistannekin kokkailuista. Hyvä lukea iltapalaksi vähän ruokaohjeita, makoisat unet ovat taatut! Viime yönä heräsin tunniksi pohtimaan tilatun synttärikakun reunaehtojen tarjoamia mahdollisuuksia... Sinne meni unet ;-)

Jenni said...

Se on muuten totta, että usein omat keitokset näkee maukkaammassa valossa muiden kokkailuina, mikähän siinäkin on?