Aug 27, 2009

Mustikkamuffareita



Mustikoita on ollut tänä loppukesänä metsät pullollaan, harmi kun aikataulu (ja laiskuus..) ei ole antanut periksi käydä poimimassa enempää. Pari rasiaa olen pakkaseen asti saanut, mutta aika säälittävää toimintaa kyllä, kun mahdollisuudet olisi ollut aika paljon enempään. Tosin mustikat on rasittavia poimittavia, en tykkää poimureista roskamäärän takia ja yksitellen siihen menee tuhottomasti aikaa. Mutta no, poimittu on ja ensi kesänä uudestaan :)

Nämä muffinssit on tehty viimeksi metsälenkillä löytyneistä mustikoista. Piti valita mustikoiden ja sienien väliltä kun mukana ei ollut kuin yksi pussi ja epätietoisuuteni sienien myrkyllisyydestä joudutti päätöstä mustikoiden suuntaan...

Eli näillä mentiin:

3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria (tuli aika makeita, varmaan 1,5 dl riittäis)
hippunen suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl rypsiöljyä
1 kananmuna
1,5 dl maitoa
2-3 dl mustikoita


Sekoita ensin kuivat aineet, lisää mukaan keskenään sekoitetut öljy, muna ja maito. Kääntele lopuksi mustikat sekaan.Annostele muffinipeltiin (12 kpl) ja paista 200 asteessa n. 20 min.

2 comments:

Krista said...

Heissan!

Sellainen "vieraskirja" jälki jätetään, että ollaan pitkään seurattu teidän blogia, kuuluu vakio käynteihin ja kiitos monista kokeilun arvoisista resepteistä.

Jenni said...

Kiitokset kommentista! Vähän on ollut hiljaista viime aikoina, mutta katsellaan josko se polkkailuinnostus taas iskisi joku kaunis päivä...