Sep 29, 2010

Ihan Paras Porkkanakakku




Ja tietysti se syntyy oman maan porkkanoista. Toisessa kuvassa tämän vuotista satoa ja olihan ne makeita. Taustalla kypsymässä viimeiset tomaatit, joista ihan vihoviimeiset meni suuhun eilen. vaikka mitään suurviljelyä ei näin lähiöalueella oikein voi harrastaa, on itse kasvatettu aina jotenkin parempaa kuin kaupan. Ja vaikka esimerkiksi noissa tomaateissa on ehkä enemmän työtä kuin varsinaista satoa, ei se haittaa (kasvihuonetta odotellessa..), koska onhan ne ihan ITE kasvatettu. :)

Sitten itse paakelsin kimppuun. Ohje oli harvinaise helppo, ainekset vaan sekoitetaan keskenään ja plumpsis uuniin. Kuorrute jäi minulta liian löysäksi (liikaa sitruunanmehua) ja syy miksi en ottanut kuvaa koko kakusta, oli ne ihanat suklaaläntit, joita sain aikaiseksi koristellessa. :D No, ei ne makua haitanneet, tämä on ihanan pehmeä ja kostea kakku, joka säilyykin hyvin jääkaapissa jopa viikon päivät. Ohjeen sain Lettupannusta, jossa keskitytään kasvisruokailuun (tämänkin ohje alunperin jostain vegaanikirjasta, sen takia taikinaan ei tule kananmunia).

Tässäpä ohje kertaalleen suoraan tuolta Lettupannusta:

Kakku:
4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa
3,5 dl fariinisokeria melko tiiviiksi puristettuna
2 dl rypsiöljyä
1,5 dl maitoa tai vettä
5,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja (tai maissitärkkelysjauhoja)
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia, tai 1 tl neilikkaa ja 1 tl kanelia

Kuorrute:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g margariinia
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
(1 tl sitruunamehua)
(tummaa suklaata)

Laita uuni kuumenemaan 175C. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Raasta porkkanat raastimen pienellä terällä, ja mittaa että raastetta tulee 4,5 dl melko tiiviiksi puristettuna. Sekoita yhdessä kulhossa fariinisokeri, öljy sekä maito/vesi. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää jauhojen joukkoon neste. Lisää vielä raastetut porkkanat ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua ainakin 45 min, tai pidempään. Kokeile kypsyyttä tulitikulla - kakku on kypsä jos tikkuun ei tartu taikinaa.Anna kakun jäähtyä kokonaan ja kuorruta. Jos et tarjoile kakkua heti, kannattaa kuorrute tehdä vasta myöhemmin.

Sekoita kuorrutteen aineet esim. sauvasekottimella tai vinhasti käsivoimin. Tuplamäärästä riittää sivuillekin, tai voit laittaa puolet täytteestä sisälle. Koristele esimerkiksi tummalla suklaalla (johon lisätty hieman rypsiöljyä, ettei kovetu).

Sep 22, 2010

Rapeaa kanaa, perunoita ja tomaatteja uunissa



Jamien kotona-kirjassa on kyllä hyviä reseptejä näin syksylle. No perustuuhan koko kirja sadonkorjuuseen ja eri kasvien viljelyyn, joten onko tuo ihmekään. Meillä on viimeisen kuukauden ajan ollut pöydässä oman maan uusia perunoita ja kun pöydällä punastuneet tomaatitkin alkoivat olla kypsiä, ei tähän ruokalajiin tarvinnut kaupasta hakea kuin kanaa. Ehkäpä sekin tulee jonain päivänä omasta takaa?

Resepti on helppo, tosin vie vähän aikaa, mutta maukkaus kyllä pesee ajan. ja käyttäisin tähän tosiaan niitä uusia perunoita ihan ehdottomasti, mitä pienempiä, sen parempi.

Ja näillä mentiin:

4 kanan rintaleikettä (irrottelin luut, jätin nahkan)
uusia perunoita kourallinen per syöjä
tomaatteja kourallinen per syöjä (kirsikkatomaatit parhaita tähän)
kokonaisia valkosipulin kynsiä n. 5-8 kpl
suolaa
pippuria
oreganoa (tuoretta tai kuivattua, mutta reilusti saa laittaa)
balsamiviinietikkaa
öljyä

Keitä perunat puolikypsiksi, valuta ja anna höyrytä hetki. Kalttaa tomaatit halutessasi ( tee ristiviillot päihin, upota kiehuvaan veteen ja purista kuoret pois), itse en jaksanut vaivautua, kun kuori ei tuntunut kauhena paksulta, pistelin vaan puukolla. Paista puolitetut kanan rintaleikkeet ensin nahkapuoli alaspäin kuumalla pannulla öljyssä melkein kypsiksi, suolaa ja pippuroi. Nahka antaa kanalle tuon rapsakkuuden, sitä ei kannata jättää pois. Kaada perunat ja tomaatit valkosipulien kanssa laakeaan uunivuokaan, asettele niin että ovat yhdessä kerroksessa, mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla. Hölskyttele vähän, että sekoittuvat kunnolla. Heitä kanat mukaan ja kaada päälle öljyä sekä balsamiviinietikkaa (saa laittaa reilusti molempia, tulee hyvä kastike). Paista uunissa 200 asteessa n. 30-40 min.

Sep 19, 2010

Sipuli-pekonipiirakka



Pahoitteluni kaikille sipulia karttaville, seuraava postaus kannattaa jättää välistä. Kyseessä nimittäin sipulinrakastajien piiras, jonka tein tuossa männä viikolla. Innoituksen lähteenä käytin Ranskalaisen keittiön salaisuudet- kirjaa, kaikkihan tietävät, että parhaat piiraat tulevat Ranskasta. Pohja tosin epäranskamaisesti perunamuusijauheeseen tehty, kun pelkkä voi-jauho-vesi-seos tuntui liian raskaalta pekonin kanssa. Tosin ei kai se peruna nyt se kevyempää taida olla... Mutta no, tässä siis ohjetta, piiraasta tuli maukas ja erittäin syksyinen, teekupin ja takkatulen ääressä juuri sopiva iltapala. :)

Pohja (pyöreä piirakkavuoka, halkaisija 26 cm):

2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunasosejauhetta
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
3/4 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää voi ja nypi murumaiseksi. Lopuksi vesi mukaan ja sekoita taikinaksi. Anna jähmettyä jääkaapissa täytteen teon ajan.

Täyte:

1 pkt pekonia (170 gr)
3-4 sipulia (riippuu koosta, jos isoja niin 3 riittää, jos pieniä niin 5 vois olla sopiva)
voita
sokeria hippusen
1 prk ruokakermaa ja vähän vettä
2 kananmunaa
timjamia
suolaa
pippuria
n. 2 dl juustoraastetta (emmental on ehkä paras tähän)

Leikkaa pekonit suikaleiksi ja heitä kylmälle pannulle. Levy täysille ja sekoittele kunnes ovat irtonaisia ja rapsakoita. Lisää viipaloidut sipulit, alenna lämpöä ja anna hautua rauhassa n. 15-20 minuuttia, tai kunnes sipulit saavat vähän väriä. Lisää pannulle nokare voita ja noin ruokalusikallinen sokeria, sekoittele, anna jäähtyä hetki. Yhdistä kulhossa vatkatut munat, kerma ja mausteet sekä halutessasi juustoraaste (voi laittaa myös erikseen päälle viimeisenä). Painele piirakkapohja vuokaan ja kaada jäähtynyt täyte päälle. Lisää vielä muna-kermaseos ja mahdollinen juusto. Paista 200 asteessa n. 20-30 minuuttia, tai kunnes päältä hieman ruskettunut.

Sep 5, 2010

Itse tehty mysli



Voisilmäpeliä-blogissa jota seuraan säännöllisesti, oli taannoin ohje itse tehtyyn mysliin. Olen aiemminkin etsinyt ohjetta kyseiseen aamiaistarvikkeeseen, mutta jotenkin kaikki vaihtoehdot ovat tuntuneet työläiltä ja sisältäneet ainesosia, joita ei välttämättä marketista löydy. No tähänkin versioon hain kyllä kuivatut marjat Punnitse&Säästä-kaupasta, tosin vähän vahingossa, kun huomasin kyseisen kaupan muuttaneen mukavasti Stokkan viereen. :)

Valmiissa mysleissä on aika paljon mm. sokeria, puhumattakaan muromysleistä, jotka ei oikeastaan varsinaisesti terveellistä aamaista edusta. Ruisleivän tullessa tiensä päähän, on itse paahdettu mysli oiva vaihtoehto, ja ainakin siitä tietää kuinka paljon ja mitä purkissa on. Itse tehdyn myslin suuri etu on myös siinä, että siihen voi laittaa niitä aineita, mistä itse pitää. Itse olen makean ystävä (mistä syystä koitankin vähentää noita piilosokereita mahdollisimman paljon, sokeria tulee muutenkin syötyä ihan tarpeeksi) ja lisäsin mysliini kuivattuja mansikoita ja mustikoita. Seuraava satsi täytyykin tehdä omien puiden omenoista, kunhan löydän niihin hyvän kuivatusohjeen.

Mutta tässä ohjetta mysliin (rukasin vähän alkuperäistä omaan makuun sopivaksi), määrästä tulee kuvassa näkyvä litran purkillinen:

4 dl kaurahiutaleita (tai neljää viljaa)
2 dl leseitä (vehnää ja ruista laitoin)
2,5 dl erilaisia pähkinöitä ja siemeniä (ajoin blenderissä pienemmäksi paloiksi)
0,5 tl inkivääriä jauheena
0,5 tl kanelia
ripaus suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
3 rkl hunajaa (juoksevaa) tai vaahterasiirappia

Sekoita keskenään kuivat aineet, levitä uunipellille. Sekoita öljy ja hunaja, ja jos hunaja jää kökkäreiseksi, käytä vaikka vähän aikaa mikrossa (ihan pari sekuntia riittää). Kaada hunaja-öljyseos kuivien aineiden päälle ja sekoita käsin. Paahda uunissa 170 asteessa n. 15 minuuttia, välillä pöyhien. Tarkkaile mysliä, sillä se palaa helposti. Lisää paahdettuun mysliin haluamiasi kuivattuja marjoja ja hedelmiä sen verran kun tuntuu hyvältä. Kaada kuivaan, tiiviiseen purkkiin ja säilytä huoneenlämmössä.