Mar 14, 2008

Mokkakakku

Mokkapalat taitaa olla kaikille tuttu? Tässä kyseinen ohje on toteutettu prikulleen, mutta paistaminen tapahtui isossa, pyöreässä piirakkavuuassa, minkä ansiosta kakku kohosi oikein mukavasti. Kuorrutetta oli ehkä vähän liikaa, mutta toisaalta, se taitaa olla se herkullisin osuus tässä... ;D

Tässäpä ohjetta vielä muistin virkistykseksi;

4 munaa
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl tummaa kaakaota
2 dl maitoa
250 g sulatettua margariinia

Sokeri ja munat vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Kuivat aineet, maito ja jäähtynyt sulatettu margariini lisätään vuorotellen vaahdon sekaan sekoitellen. Paistetaan 200 asteessa, kunnes kypsää.

Kuorrutus:
250 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl tummaa kaakaota
4 tl vahvaa kahvia
4 rkl sulatettua margariinia

Sekoitetaan kattilassa miedolla lämmöllä tasaiseksi. Levitetään piirakan päälle tasaisesti. voit halutessasi koristella kakun nonparelleilla tai kookoshiutaleilla.

Mar 8, 2008

Juustoinen uunikala

Kyseinen resepti on tarttunut hihaan jostain Maku-lehden numerosta, niissä on aina arkiruokaosiot, mistä saa hyviä vinkkejä viikon ruuiksi. Tämä yllätti maukkaudellaan ja kastike sopisi varmasti mainiosti esim. kanankin kanssa.

Tässä ohjetta:

1 pkt seitifileitä
1-2 paprikaa
pätkä purjoa
2 kynttä valkosipulia
hiukan vettä (tai kalalientä)
1 pkt Koskenlaskijajuustoa
currya
suolaa, pippuria

Kuullota paprika, valkosipuli ja purjo öljyssä pannulla. Lisää vettä ja perään kuutioitu juusto, anna sulaa. Mausta currylla, suolalla ja pippurilla. Asettele (kohmeiset) kalafileet uunivuokaan, kaada kastike päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes kala on kypsää. Tarjoa perunamuusin ja salaatin kera.

Mar 4, 2008

Makkarapapupata

Arkisen ruuan parissa jatketaan edelleen, sitä kun täytyy joka päivä kutakuinkin tehdä... Tämä papupata syntyi suht samoilla ineksilla kuin edellinenkin, mutta kasvikset olivat hiemen erilaisia. Perunaa ei tässä versiossa ole, ja papujakin kahta eri laatua. Hyvä ja helppo ruoka, joka makkaran mausta riippuen voi olla joko mietoa tai sitten tulista. Suosittelen tähän kyllä vähän mausteisempaa makkara, esim. chorizoa tai kunnon chilimakkaraa (Kabanossilla lienee jonkunlainen olemassa?), jotta ruoka pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

Tässä noin ohjetta:

1 paprika
1 isoa sipuli
2 kynttä valkosipulia
3-4 kunnolla maustettua makkaraa
1 prk tomaattimurskaa (tai kokonaisia tomaatteja tölkissä)
vettä
lihafondia
1 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 prk kidneypapuja
(maizenaa)
paprikajauhetta
chilijauhetta
juustokuminaa
suolaa, pippuria
tuoretta persiljaa

Kuullosta kasvikset padassa, lisää mukaan makkara, tomaatit, lihafondi ja purkillinen vettä. Anna kiehahtaa hetki, mausta ja lisää pavut. Maistele maut kohdilleen, hauduta noin 10 minuuttia ja tarjoa paahdetun leivän kera.